tiistai 14. syyskuuta 2010

Uuden oppimista

Viime viikko oli vauva-agentille monella tapaa merkityksellinen. Vauva-agentti oppi konttausasennon, jossa vielä toistaiseksi huojutaan paikallaan. Tämän uuden taidon myötä on alettu myös harjoitella tukea vasten nousemista, joilloin mm. pistorasiat ovat tulleet herkullisesti kosketusetäisyydelle. Asunto onkin nyt varusteltu pienten, vikkelien sormien varalle.

Vauva-agentti joutui myös unikouluun, koska on heräillyt monta kertaa yössä huutelemaan tutin perään. Äiti ja iskä alkavat olla aika väsyneitä, joten tarkoituksena on saada Reko nukkumaan ilman tuttia ja vanhempien apua ainakin kahdeksan tuntia putkeen. Unikoulun vetäjänä toimii iskä, koska netistä luettiin, että näin kannattaa tehdä ja äitikään ei pistänyt hanttiin tähän työnjakoon. Onneksi uudessa kodissa on hyvä äänieristys, koska kahtena ensimmäisenä yönä tutin panttaaminen otti vauva-agenttia päähän suunnattoman paljon. Siitä yöt ovatkin helpottuneet, joten nyt jännätään onko unikoulun opit menneet oikeasti perille.

Viime torstaina äiti ja vauva-agentti tutustuivat iskän työkavereihin kun yhden läksiäisiä vietettiin paikallisessa meksikolaisravintolassa. Vauva-agentti oli vähän herkällä tuulella ja veti huulta mutruun kun joutui sysätyksi vieraaseen syliin. Alkujärkytyksen jälkeen menikin hyvin kun vieraille naamoille sai naureskella turvallisesti omalta paikalta. Äitiä ja iskää ihmetytti paikallinen juomakulttuuri, nimittäin tuntui olevan ihan normaalia, että vaikka paikalle saavutaan autolla, alkoholia voi silti nauttia useamman annoksen. Toinen kummastuksen aihe oli täsmällisyys - tai pikemminkin epätäsmällisyys. Kekkerit alkoivat kuudelta ja suomalaiseen tapaan vauva-agentin seurue oli paikalla 10 minuuttia etuajassa kun taas paikalliset alkoivat valua paikalle vasta varttia yli ja viimeiset tulivat vasta ennen seitsemää. Iskä osasi kertoa, että töissäkään ei ole niin minuutin päälle, milloin sovittuihin tapaamisiin saavutaan.

Viikonloppu oli jälleen mukavan lämmin, täynnä ohjelmaa ja grilliruokaa. Tällä kertaa iskä osti työkaverinsa kehoituksesta miehekkään köntin täällä tri tip -nimellä kulkevaa lihaa. Lauantaina auringosta nauttiin Napan Viini, käsityö ja jazz markkinoilla. Ihana, sympaattinen tapahtuma. Sunnuntaina iskä vei perheensä asemessuille, joka ei sympaattisuudessaan yltänyt ihan markkinoiden tasolle. Kotimatkalla piipahdettiin Napan keskustassa sijaitsevassa Oxbow Public Marketissa, joka oli taas yksi paikka lisää ostaa ihania herkkuja.

3 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Jotain mä sekoilen ja poistan jo kirjoitettuja kommentteja, hmm. Enivei Heippahei Vauva-agentti! Hyvin sulla näyttää pyyhkivän! Alahan raju konttausoppi ja sitten seuraavaksi voisit opetella ajamaan autoa, että äiti ja iskä pääsis viinitiloille vähän nauttimaan tilan antimista! Pususia ja ikävä teitä kaikkia!

    VastaaPoista
  3. Heippa Bingo ja Jose! Vauva-agentti odottaa jo innokkaasti agenttiauton puikkoihin hyppäämistä. Sillä ihmeautolla pääsee varmaan Sambiaankin. :) Tänään äiti ja iskä aikoo grillata Jose-sedän pestolohta ja muistella mm. Villa Makkarassa vietettyjä hauskoja hetkiä. Ikävä teitäkin!

    VastaaPoista