keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Pitkä viikonloppu

Maanantaina vietettiin Labor Day:tä eli iskälläkin oli vapaapäivä. Pitkä viikonloppu vietettiin melko aktiivisissa merkeissä ja käytiin mm. San Josessa sijaitsevassa Children's Discovery Museumissa, San Franciscon eläintarhassa ja maanantainakin ajeltiin San Franciscoon asti Golden Gate Parkiin.

Discovery Museum oli huippu ja siellä olisi helposti kuluttanut ihan vaikka kokonaisen päivän. Vauva-agentti tarvitsee kuitenkin päiväunensa, joten nyt tehtiin vain pikainen 2,5 tunnin tutustuminen paikan ihmeellisyyksiin. Eläintarhassa ollaan käyty monta kertaa ennenkin. Tällä kertaa parasta oli puistoa ympäri kiertävä höyryjuna, jolle vilkuteltiin ihan joka käänteessä. Eläimet jäi ihan toissijaiseksi. Vauva-agentti yritti myös useaan kertaan livahtaa aitojen yli tai ali, sekin oli kivaa.



























Golden Gate Parkissa oli tarkoitus mennä Japanese Tea Gardeniin, mutta kun perille päästiin puoli tuntia ennen porttien sulkeutumista ei enää viitsitty tuhlata sisäänpääsymaksuihin. Sen sijaan käveltiin vähän matkaa puistossa ja etsittiin lähietäisyydeltä sopiva ravintola. Vauva-agentti valitsi päivällisekseen falafelpyöryköitä ja riisiä.

Viikonlopun aikana todettiin taas moneen kertaan se, että täällä kaikki kivat paikat aukeavat myöhään ja menevät aikaisin kiinni. Useat lapsille tarkoitetut aktiviteetit aukeavat klo 10 ja sulkevat ovensa viideltä illalla. Varsinkin arkisin iskän töiden jälkeen on ihan turha yrittää ehtiä mihinkään ja sitäkin ennen saattaa mennä tiukille jos vauva-agentin päikkärit venähtää. Iltapäivät on yleensä paras aika päivästä viettää ilmastoiduissa sisätiloissa, mutta siihen tarjoutuu harmillisen vähän mahdollisuuksia. Aukioloaikojen lisäksi hämmästyttää kalliit sisäänpääsymaksut. Kenties aika on kullannut muistot ja oikeasti Suomessa on ihan yhtä tyyristä, mutta tuntuu kuitenkin aika kovalta hinnalta maksaa 1,5-vuotiaasta 10 dollaria museoon ja aikuisestakin 15 dollaria eläintarhaan.

Vuosi sitten samaan aikaan vauva-agentti asui Napassa jo kuin vanha tekijä ja pohdiskeli Halloween juhlintojen asuvalintaa. Kurkkaa tästä, mitä viime Labor Daynä tehtiin.