Draamaa

Tänään vieras I. lähti kotiin, mutta ennen lähtöä sattui vähän epämiellyttävä episodi, joka sai vauva-agentin ihan pois tolaltaan.

Äiti ja I. päättivät ottaa lähdön kunniaksi pari kuvaa etupihalla ja koska kisut ovat heti kärppänä ovella vaanimassa kun se avataan, päätettiin sulkea ovea niin etteivät kissat pääsisi livahtamaan karkuun. Koska myös takaovi oli auki, paiskasi yllättävä tuulen vire etuoven kiinni niin, että tokihan se meni lukkoon. Tämä oli siitä ikävää, että äiti ja I. olivat ulkona kun taas vauva-agentti, avaimet ja kännykät sisällä.

Äiti hipsutteli sukkasillaan naapuriin, jossa alettiin raivokkaasti etsiä iskän käyntikorttia. Sitä ei löytynyt, mutta puhelinnumero saatiin toki selvitettyä muutakin kautta. Iskä ei tietenkään vastannut puhelimeen, joten seuraavaksi metsästettiin työpaikan osoite, jotta naapurin rouva voisi ajaa sinne ja hakea iskältä autotallin ovikoodin, jossa siis vara-avaimet olivat. Vauva-agentti itki hysteerisesti koko ajan, sillä oli varmasti maailman pelottavin asia jäädä yksin kotiin.

Mitä tästä opittiin? Olisi hyvä opetella tärkeät puhelinnumerot ja koodit kaiken varalta. Jotain tällaista sattuu kuitenkin jossain vaiheessa. Naapurisopu kannattaa säilyttää, koska äiti olisi ollut ihan pulassa ilman huippuavuliasta naapurinrouvaa. Myöskin paikalle juuri parahiksi sattuneet puutarhurit alkoivat jo tutkia kuinka saisivat irrotettua ikkunankarmit, mutta onneksi ihan niin pitkälle ei tarvinnut mennä. Täytyy vain todeta, että ihmiset ovat ihanan auttavaisia kun hätä on suuri. Ja vaikka koko homma saattaa tuntua ihan pieneltä jutulta niin kyllä siinä hätääntyi äitikin kun vauva-agentti karjui paniikissa oven takana ja lohduttamaankaan ei päässyt.