lauantai 18. kesäkuuta 2011

Tennispallovempele ja muita juttuja

Palo Altossa on vietetty kulunut viikko helteisissä tunnelmissa. Iltapäivisin vauva-agentti on lähinnä istuskellut omassa pienessä uima-altaassaan, koska on ollut liian kuuma tehdä mitään sen ihmeellisempää. Ensi viikolla aiotaan katsastaa lähistöllä sijaitseva maauimala tyttökaverin Lynnin kanssa.

Torstaina käytiin oman kylän pienessä eläintarhassa. Se olikin oikein kiva paikka viettää kuuma iltapäivä, vaikka ei niitä eläimiä nyt niin hirveästi näkynyt. Paikka on kuitenkin niin pieni, että vauva-agentin uskalsi antaa ihastella elukoita ilman että äidin tarvitsi roikkua paidan kauluksessa kiinni. Sisätiloissa on lisäksi pieni lasten tiedemuseo, missä oli ihan mieletön tennispallovempele. Sen parissa vauva-agentti jaksoi puuhastella pitkään ja äidin metrin päästä huutelemat kehoitukset menivät ihan kuuroille korville pojan keskittyessä niin täysillä. Jännittävää puuhassa oli syöttää tennispalloja erilaisista aukoista ja putkista sisään vempeleeseen ja seurata sitten niiden kulkeutumista isoon laariin, josta saattoi taas kahmia sylin täydeltä palloja ja aloittaa homma alusta.

Huomenna on täällä muuten isänpäivä. Jännä nähdä millaisen kortin vauva-agentti onkaan askarrellut omalle ihanalla iskälleen.

1 kommentti:

  1. Oikein hyvää, lämmintä ja aurinkoista viikonloppua teille kaikille.
    Maalaismummi muutaman muun suomalaisen kanssa singahtaa juhannuksen viettoon. Tänne on luvattu tänään vaarallisen voimakkaita tuulia ja toivoa sopii, että mummeli ei löydä itseään puun oksalta tuulen tuivertamana.
    Suukkoja ja haleja teille, mm

    VastaaPoista