sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Mälsäilyä

Tämä viikko on ollut vähän tylsä. Joka päivä on satanut ja tiistaina äiti sairastui varsin epämiellyttävään kalifornialaiseen vatsapöpöön. Vauva-agentin päivät ovat kuluneet siis pääasiassa väsynyttä äitiä viihdyttämällä ja iltaisin iskän kanssa ulkona. Viikonlopuksi suunniteltiin ulkoilua ja Stanfordin yliopiston tiluksiin tutustumista, mutta vettä tulee kaatamalla eli ei nyt onnaa.

Lauantaina käytiin taas vähän ostoksilla. Vauva-agentille ostettiin uudet kengät, koska kaviot kasvaa tällä hetkellä vauhdikkaasti. Koon 22 kengät näyttävät vähän turhan isoilta pienen miehen jaloissa, mutta pääasia ettei varpaat ole rutussa ja että kävely sujuu. Ja sujuuhan se! Kenkien pohja on mukavan pehmeä, myöskään tyylistä ei tinkitty tälläkään kertaa.
Menomono




















Maaliskuu on kuulemma sateisinta aikaa täällä ja kun kevätsateet loppuvat, odotettavissa pitäisi olla silkkaa auringonpaistetta sen jälkeen. Äiti on katsellut netistä sopivaa sadevermettä vauva-agentille. Vielä pitää miettiä kannattaako sijoittaa jos kerran maaliskuun jälkeen tarvitaan lähinna hellehattua. Kaksi ale-myynnissä olevaa sadetakkia on löytynyt, tuo keltainen olisi aika pirtsakka.

 

1 kommentti:

  1. Ihaaaanat sandaalit pikkujalkaan. Kyllä kelpaa teputtaa hiekkalaatikolle ja sieltä pois. Täällä teputellaan edelleen talvivarustus päällä. Maalaismummi teki ihan kunnon 10 sentin lumityöt viikonloppuna ja on harrastanut talvisia harrastuksia eli käynyt luistelemassa Tuusulanjärvellä töiden jälkeen lähs joka ilta toistakymmentä kilometriä per käynti. Nyt se lysti kyllä taisi loppua tuon lumisateen myötä.
    Paranemisia äidille ja terkkuja teille kaikille, Rekolle suukkoja, t. mm

    VastaaPoista