lauantai 16. lokakuuta 2010

Säpinää leikkipuistossa

Vauva-agentti tykkää ottaa kontaktia vieraisiin ihmisiin, erityisesti lapsiin. Muiden huomion saa helpoiten kiljahtelemalla, tai pikemminkin kyse on kovaäänisestä sisäänpäin henkäyksestä. Missä tahansa nähdään pieniä lapsia, vauva-agentti seuraa niitä tiukasti katsellaan ja hymyilee leveästi.

Perjantaina jalkauduttiin uuteen naapurustoon eli melkein keskustassa sijaitsevaan leikkipuistoon. Oikein kiva paikka, jossa on paljon pieniä lapsia. Vauva-agentti seurasi innokkaasti muiden lasten touhuilua ja väläytti hymynkin muutamalle onnekkaalle. Tuuli kuitenkin kääntyi kun vauva-agenttia lähestyi 1,5 vuotias tyttönen aikeissaan vähän pusutella. Tyttö istahti viereen ja kumartui jo pahaenteisesti kohti, jolloin vauva-agentti niin sanotusti jäätyi ja alkoi entistä kiivaammin hienontamaan maassa olevia kuivia lehtiä ihan muina miehinä. Kaikenlainen hienontaminen ja hipeltäminen on tosi kivaa hommaa ja tietysti harmillista jos joku keskeyttää sen. Silloin väkisinkin vetää vähän huulta mutruun. Onneksi tilanteesta selvittiin ja vauva-agenttikin coolisti vähän taputti tyttöstä olalle. Tyttö oli muuten ihan sellaisen Kaalimaan kakara -nuken näköinen sievissä kiharoissaan.

Hampaista sen verran, että nyt yksi alahammas on puskenut tiensä ikenestä läpi ihan tosissaan. Terävä reuna tuntuu jo ja pahimmat kiukunpuuskat sekä tuskanitkut ovat ainakin tämän hampaan osalta takana päin. Toivottavasti jokaisen hampaan kohdalla ei ole samanlainen show nimittäin hampaiden teko on valitettavasti vaikuttanut yöuniinkin ja kaikki on nukkuneet vähän huonosti.

Lopuksi vielä pyöräilykuva, koska vauva-agentti on vaan niin söpö pyöräilylookissaan.

5 kommenttia:

  1. Toi pyöräilykuva on ihan ykkönen! Me ollaan muuten täällä varovasti koulutettu kisuja kestämään sitä, kun Vauva-agentti pian kävelee kutsumalla silloin tällöin erinäisiä taaperoita kylään. Siirin mielestä taaperot on olleet aika pelottavia ja Siiri onkin vetäytynyt vaatehuoneeseen tai sängyn alle mietiskelemään siksi aikaa. Maisa on puolestaan ollut ihan elementissään: "Siis tän tyypin käsi on vähän pienempi ja tahmeampi kuin muiden mun silittäjien, mutta tää tyyppi diggaa musta ja se on jees."

    VastaaPoista
  2. Vauva-agentti on iloinen, että kisuja siedätetään jälleennäkemistä varten. :) Siiri ei ole koskaan tykännyt lapsista ja se löytää aina pimeimmän piilopaikan kun edes haistaa lapsia jossain lähistöllä. Maisa taas on niiiin kiltti, että antaa vauva-agentin taatusti silittää vähän vastakarvaankin välillä.

    VastaaPoista
  3. Niin ja se piti vielä lisätä, että ei Siiri ilkeä ole tai halua mitään pahaa. Mutta se on vaan niin paljon fiksumpi tyyppi kuin pienet räkänokat. ;)

    VastaaPoista
  4. Ihanaa nähdä teidät kohta! Tsekkaan Rekon 'ihan vauva' ja 'vähän isompi poika' -kuvat läpi vähintään joka toinen päivä ja välillä vesi lirahtaa silmään, on niin ikävä ja herkkä olo.

    Täällä Suomessa on pihan syyssiivoukset loppusuoralla, eka lumipeite satanut Keravalle ja fillarilla saa olla tarkkana aamuisin jäisillä teillä. Raikasta ja syksyistä säätä siis. Ja kauppojen hyllyille alkaa ilmestyä joulukrääsää, huh huh.

    Oltiin melomassa merellä lauantaina, ihan kiva keli, vesi vähän riitteessä ja mittari nollassa. Joutsenia näkyi paljon, kaloja ei sitkeästä yrittämisestä huolimatta.

    Otsikoissa täällä on jo viikon ollut ev. lut. kirkosta eroamiset - ja niitä on paljon - johtuen kuohunnasta, jonka aikaan sai tv:stä tullut homoilta tai paremminkin siinä esitetyt kommentit. Eikä uutispuolella vähälle huomiolle myöskään jäänyt Chilen kaivosmiesten pelastusoperaatio, joka saatiin onnellisesti päätökseen.

    Hyvää alkavaa viikkoa sinne teille kaikille, Rekolle haleja ja suukkoja ja menestystä leikkipuistoseikkailuille, terveisin maalaismummi

    VastaaPoista
  5. Joo Siiri on selvästi fiksu ja herkkä, koska osaa säädellä itseensä kohdistuvaa rasitusta ja toisaalta järjestää itselleen sen määrän hellittelyä, jonka haluaa. Koskaan ei ole tullut epäilyä siitä, että Siiri olisi jotenkin vihamielinen vaan ennemminkin keski-ikäinen nainen, joka tietää mitä haluaa. Maisa ihastuttaa kaikki taaperot ja aikuiset harvinaisella kauneudellaan ja kärsivällisyydellään. Molemmat kisut ovat ihania!

    VastaaPoista