maanantai 11. heinäkuuta 2011

Mitä tapahtui vuosi sitten?

Niin se aika vaan kuluu. Vauva-agentti on ihan kohta 1,5-vuotta. Äiti tunnelmoi vuoden vanhojen kuvien parissa ja totesi, että pulleroisen vauvan piirteet alkaa pikku hiljaa kadota ja hiuksetkin on kasvaneet pitkiksi ja tuuheiksi (?). Vauva-agentilla ei ole tähän mennessä ollut kovin paljon sanottavaa, mutta nyt alkaa vihdoin sanoja ja höpötystä tulemaan joka päivä enemmän. Vauhtia sen sijaan on riittänyt ja ymmärrystä paljonkin. Fiksu poika suorittaa simppeleitä askareita mielellään, hoitaa unilelujaan ja antaa pusuja käskystä.

Vuosi sitten näihin aikoihin oltiin Israelissa. Vauva-agentti matkusti ulkomaille ensimmäistä kertaa ja oli vähän ihmeissään maailman menosta.























Viikko sitten oli 4. heinäkuuta eli itsenäisyyspäivä. Viikonloppuna käytiin isossa tivolissa, joka oli tosi hauska paikka. Vauva-agentti kävi katsastamassa siat, lehmät ja vuohet sekä pienet ankanpoikaset, joita myytiin hintaan 6 dollaria/kpl. Hetki jo harkittiin jospa hankittaisiin sellainen omalle takapihalle. Sunnuntaina vuorossa oli hieman perinteisempää menoa "Celebrate America" -tapahtumassa, joka oli sekä kovasti uskonnollinen että isänmaallinen. Iskä oli saanut vinkkiä huippuhäppeningistä pomoltaan. Onneksi tänne ei matkustettu sen kauemmas kuin viereiseen Mountain View:n kaupunkiin asti eli kun tunnissa oli katsottu tarjonta läpi, ei harmittanut lähteä kotiin päin. Samalla nähtiin myös Googlen toimitilat ja ajettiin Google-nimistä tietä pitkin.

Maanantaina eli itsenäisyyspäivän aattona kutsuttiin kylään vauva-agentin sveitsiläinen tyttökaveri vanhempineen. Olipa kerrassaan ihana iltapäivä omalla takapihalla. Ihan uutena juttuja tästä suuresta juhlapäivästä tuli se, että päinvastoin kuin Suomessa, täällä meno on astetta riehaakkaampaa. Ilmeisesti nuoret juhlivat aika railakkaastikin ja perheet pakkaavat piknik-vermeet ja suuntaavaat puistoihin ja erilaisiin tapahtumiin koko päiväksi. Joka ilta paukkuivat ilotulitukset jossain päin Piilaaksoa.

Edelleen on pieniä kuvateknisiä ongelmia. Nyt on kameran laukku kateissa ja ilmeisesti piuha, jolla kuvat siirtyvät koneelle, on tuossa kadonneessa laukussa. Sori.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti