Maanantaina matkustetaan pariksi viikoksi Suomeen. Kalenteri täyttyy jo hurjaa vauhtia kun niin paljon halutaan ehtiä tekemään. Loma ei ehka tällä kertaa ole kaikista rentouttavin jos katsoo menojen määrää, mutta sitäkin odotetumpi ja tärkeämpi.
Nyt myös vauva-agentti on siirtynyt nykyaikaan kun hankittiin vihdoin iPad. Sen toivotaan tuovan helpotusta pitkille lennoille jos uni ei maistu eikä muutenkaan huvita istua paikoillaan. Tähän mennessä iPad on ollut iso hitti eli painavat lelukassit voidaan ilmeisesti jättää kotiin tällä kertaa. Käyttöliittymä on mainio pienelle lapselle kun ei tarvitse säheltää hiiren kanssa. Riittää, että vikkelät sormet osuu ruudulla oikeaan kohtaan. Koneeseen on nyt ladattu videoita ja pelejä, joista tässä kolme suosikkia:
1. Peek a boo barn -pelissä ladossa piileskee eri eläimiä. Vauva-agentti toistaa jo perässä sujuvasti muutaman eläimen nimen englanniksi, hämmästyttävää.
2. Hello Zoo -pelissä erityisen kiva on simppeli muistipeli. Kun kaikki kolme paria on vihdoin löydetty, voi antaa itselleen pienet aplodit hienosta suorituksesta.
3. Seek & Find on kaikessa yksinkertaisuudessaan tosi viehättävä. Vauva-agenttia eniten huvittaa My Farm -kuvassa pörräävä traktori.
Aamulla pakataan viimeiset tavarat ja sitten suunnataan hirvittävän pitkälle lentomatkalle. Mutta on vaan niin ihana päästä Suomeen, että kyllähän sen jaksaa. Pian nähdään!
Nyt viimeistään Rexona on mun silmissä faijaansa coolimpi äijä. Vaikka ei käykään omatoimisesti vessassa yms pientä.
VastaaPoista