Kertokaa viisaammat, mikä kumma siinä on, että erityisesti ulkovaatteiden pukeminen on vauvalle niin vastenmielistä hommaa? Tai on äiti nähnyt monta vauvaa, jotka ottavat kyseisen homman ihan iisisti, mutta vauva-agentti on päättänyt pistää kaikki voimansa peliin estääkseen moisen vääryyden.
Talvi on ihan kivaa aikaa, mutta kyllä Kalifornian lämpö oli tähän ikuiseen taisteluun verrattuna maanpäällinen paratiisi. Ja kun vihdoin päästään hiki päässä ulos, on siellä kuitenkin ihan lystiä. Sunnuntaina käytiin vähän keinumassa ja pulkkailemassa Helsingin ennätyshangilla.
Tsemppiä muillekin lumessa taapertajille!
Näkyykö siellä yläikenessä pari uutta komeaa hampaan tynkää? Oivallinen tapa esitellä uutta kalustoa ja karjua olemassa olostaan - näin lähellä joulupukin tuloa kyllä aikamoisen rohkea veto. Mutta mistäpä pikku-Reko vielä tietäisi joulun metkut ja mieliskelyt. Reipasta talvipäivää, t. mm
VastaaPoistaTarkka havainto nimittäin yläetuhampaat ovat jo hienosti näkösällä (ne myös tuntee jos työntää sormen vauva-agentin suuhun). Nyt taitaa tulla taas hampia vuorostaan alaikeneen. Äitillekin puhkesi myötätunnosta viisaudenhammas, hieman myöhäisherännäinen sellainen.
VastaaPoistaJoulupukki on varmaan jo kaikki tarvittavat jouluvalmistelut tehnyt eli vauva-agentti uskaltaa hyvillä mielin karjua äänensä käheäksi.
"Kuka tuntisi joulun paremmin
VastaaPoistakuin lapsi pehmein kätösin?
Hän koskee ruutua sormellaan
ja hiutale sulaa lennostaan
ja pimeä ruutu valkenee
ja tähti suurena säteilee.
Kuka tuntisi joulun paremmin
kuin lapsi poskin punaisin?
Hän on omenan lihaa kokonaan,
hän on joulun tuoksua tulvillaan,
hän on torttu ja luumu ja runsaus,
hän on herkullisin aistimus.
Kuka tuntisi joulun paremmin
kuin lapsi silmin hohtavin?
Hän on kynttilän liekki lämpöinen,
hän on säihky ja kimmel hankien.
On piippalakkeja silmissään
ja tähden hymy ja riemu jään.
Kuka tuntisi joulun paremmin
kuin lapsi äänin helkkyvin?
Hän on soittorasian sulokkuus,
hän on kirkonkellojen totisuus,
hän on nauru ja salainen supatus
ja kirkas tiukujen kilahdus.
Kuka tuntisi joulun paremmin
kuin lapsi jaloin tanssivin?
Hän on tonttu ja poro Lapinmaan,
hän juoksee lahjoja pulkassaan.
Hän kiitää kirmaten jokaisen luo,
hän kerkevä, kukkiva, joulun tuo."
Maalaismummi toivottaa
Pyeri Juovla ja luholas Udda Ive!
(inarinsaameksi Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta)