maanantai 17. lokakuuta 2011

Heräilyä...

Vauva-agentti on viettänyt kuukauden päivät blogikoomassa. Inspiraatiota kirjoittamiseen ei kerta kaikkiaan löytynyt yhtään mistään, mutta onneksi tilanne alkaa nyt jo näyttää paremmalta. Syyskuu oli sitä paitsi tosi kuuma kuukausi, joten äidin mehut oli ihan lopussa eli siinä heti yksi syy miksei ole jaksanut istahtaa koneelle.

Loppukuusta saatiin vieraita kahdeksi viikoksi ja sen myötä taas uutta virtaa. Myös muutama syksyinen päivä on nähty Piilaaksossa ja hämmästelty ihan uunona, että mitä sateisena päivänä voi muka tehdä. Onneksi Suomesta saatiin mukaan kuravaatteet, joten jos menee kovin sateiseiseksi päästään myös ulkoilemaan. Raikkaat ja viileät illat ovat ihana asia. Jotenkin niitä on näin suomalaisena kaivannut pitkän kesän jälkeen.

Halloween kuumottaa ihan ovella ja vauva-agentti on yhä ilman pukua. Viime vuonnahan pukeuduttiin suloiseen seeprateemaan, silloin vietettiin Halloweenia Napassa. Kurpitsoita on hankittu, mutta jotenkin kyseinen juhla ei muuten innosta niin kovasti tässä vaiheessa. Pikemminkin odotellaan jo joulua. Ikeasta löytyi muuten glögiä ja piparkakkutalo, huraa ja kiitos taas Ikealle!

Kuvia syyskuulta on tulossa pikimmiten ja mm. juttua vauva-agentin siirtymisestä pinnasängystä isoon sänkyyn. Sängyn vaihto olikin erityisesti aluksi varsinainen show kun pieni poika hullaantui siitä, että pystyi itse säätelemään pysyykö sängyssä vai ei. Ja voitte vain arvata pysyikö...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti