maanantai 18. huhtikuuta 2011

Orientoitumista

Viikonloppuna oli mitä ihanin ilma ja omalla pihalla köllöteltiin kunnolla auringossa ihan ekaa kertaa. Vauva-agentti sai katetulle terassille oman pikkukeittiön, jonka ääressä onkin puuhasteltu paljon. Enää ei tarvitse hyöriä iskän grillin kimpussa samalla innolla kuin aikaisemmin. Äiti sai sunnuntaina yllätyskukkia ja tarkkakorvainen iskä olikin osannut ostaa juuri niitä samaisia, joita äiti ihasteli markkinoilla viimeksi.




















































Perjantaina liityttiin kuntokeskuksen jäseniksi ja tänään maanantaina käytiin orientoitumassa paikan saloihin. Jo itse liittyminen vaati ainakin viiden lappusen täyttämistä ja toki tänäänkin lyötiin nenän eteen muutama uusi lomake. Nyt käytiin läpi mm. millaisia tavoitteita kuntoilulle asetetaan, millaisia esteitä mahtaa olla ja mikä on strategia treenauksen onnistumiseen. Vauva-agentti jätettiin lapsiparkkiin, jossa jaksoikin mandariinin ja autoleikkien voimin 45 minuuttia kunnes tajusi, että äitiä ei näy missään. Äiti hälytettiin paikalle tyynnyttelemään kovasti itkevää vauva-agenttia ja sitten olikin jo aika lähteä kotiin. Tämä oli ihan ensimmäinen kerta vieraassa hoitopaikassa, joten kai se ihan hyvin meni kuitenkin.

Tällä viikolla pitäisi kontin saapua Oaklandiin. Nyt kaikki peukut pystyyn, että saadaan vihdoin omat huonekalut Palo Altoon asti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti