Heippa, tutit! Näin sanottiin viikko sitten kun äiti ja iskä päättivät, että tutin imeskely saa nyt loppua. Juoneen valjastettiin mukaan pihalla hyörivät oravat ja asiaa yritettiin helpottaa sepittämällä tarina tutteja kaipaavista oravavauvoista. Voitte itse päätellä kuvista, kuinka mielellään vauva-agentti luopui tuteistaan. Äidin sydäntä raastoi katsoa tätä luopumisen tuskaa. Onneksi kiva orava oli hankkinut päheän lahjan palkkioksi.
 |
| Nyt vähän epäilyttää... |
 |
| Itku pääsi |
 |
| Oravilta saatu lahjakassi |
Vauva-agentti on kysellyt tutin perään aina välillä, mutta on heti kyllä itse muistanut, että sellaista ei nyt vain ole saatavilla. Pientä kiukuttelua on ollut, mutta vaikea sanoa johtuuko se tutin puutteesta vai hankalasta iästä. Nukkumisen kanssa on sen sijaan ollut pientä probleemaa, erityisesti nukkumaan käyminen kysyy vanhempien hermoja. Öisinkin pienet jalat tepsuttavat äitin ja iskän makkaria kohti pari kertaa. Tässä vaiheessa itseään ei voi lohduttaa paljon muulla kuin hokemalla, että kyseessä on (toivottavasti nopeasti) ohi menevä vaihe ja tällaisesta showsta ollaan ennenkin selvitty.
Ja otsikko liittyy muuten toiseen isoon juttuun, joka ei sekään ole tainnut vaikuttaa yöuniin ainakaan parantavasti: vauva-agentti on aloittanut päivähoidossa. Nyt hoidossa ollaan puolipäivää kerrallaan parina päivänä viikossa ja toistaiseksi sinne on jääty itkun kanssa. Ilmeisesti ihan kivaakin on ollut kunhan äiti katoaa näkyvistä. Samalla on opittu myös espanjaa muutama sana. Si!
Ei ole helppoa olla pieni ihmisen alku, ei. Kunkkupaikka perheen ja lähisuvun pomona ja hellittävänä kärsi pienimuotoisen kolauksen pikkusiskon myötä, orava vei tutin eikä tuo kurren tuoma vaihtari nyt näyttäisi järin suurta hurmosta saavan aikaan. Itku tulee kuvasta päätellen syvältä sydämestä ja raastaa myös maalaismummin sisintä. Olisinpa siellä rutistamassa pikku-Rekon syliini ja lohduttamassa. Rakkaita terkkuja teille t. ä
VastaaPoista