tiistai 31. tammikuuta 2012

Carmel-by-the-Sea

Joulun välipäivinä tehtiin parin päivän pyrähdys rannikolle Carmel-by-the-Sea -nimiseen kaupunkiin. Ihastuttava paikka ja vieläpä siedettävän ajomatkan päässä (n. 2h). Keskustassa on paljon kauppoja ja ravintoloita, joihin tosin kahden pienen lapsen kanssa ei tällä kertaa tutustuttu sen tarkemmin, mutta keskustan kaduilla palloili kuitenkin mielellään kivassa säässä. Ytimen lisäksi tarjolla on huikeita maisemia ja kauniita rantoja, joissa lapsiperhe viettää lounashetken huomattavan paljon mukavammin kuin esimerkiksi täydehkössä ravintolassa.

Ihan keskustan tuntumassa on Carmel Beach, missä vauva-agentti kävi pikkusiskon kanssa ihastelemassa auringon laskua. Keskustan ympärillä olevilla asuinalueilla kannattaa myös kuljeskella, koska talot ovat viehättävän persoonallisia. Matkaoppaan mukaan jonkinlaista kävelykierrosta olisi ollut tarjolla, mutta nyt köröteltiin omatoimisesti mukavasti autossa istuen.


































Big Sur, joka vauva-agentilta jäi reilu vuosi sitten sumun ja pimeyden takia näkemättä, nähtiin vihdoin tällä kertaa. Dramaattista ja jylhää maisemaa riitti kilometri kaupalla. Välissä poikettiin Pheiffer Beachille, joka taisi olla vauva-agentille matkan kohokohta. Ilmakin oli sen verran lämmin, että vauva-agentti tarkeni kirmata vedessä vaippasillaan.

Paluu tehtiin myös 17-Mile Drive:lle, mutta tiukan aikataulun vuoksu hädin tuskin noustiin ulos autosta. Ja olihan se jo niin nähty, mutta ihan komeaa silti.







1 kommentti:

  1. Terveisiä ja suukkoja teille kaikille täältä hyytävän kylmästä Helsingistä. Kyllä Rekon ja pikkusiskon kelpaa kelliä ja kirmailla rantahietikolla, t. maalaismummi

    VastaaPoista