perjantai 8. kesäkuuta 2012

Onnea, pikkusisko!

Vauva-agentin pikkusisko vietti tällä viikolla puolivuotispäiväänsä. Kuusi kuukautta on mennyt uskomattoman nopeasti, ja yllättävän helposti. Pikkusisko ei ole mikään ihan pieni enää vaan syö jo hyvällä ruokahalulla kiinteää ruokaa, harjoittelee tomerasti liikkeelle lähtöä ja jokeltelee blaa-blaa-tä-tä. Kooltaan tämä iloinen vauveli vastaa 10-kuista tyttövauvaa eli kyseessä on varsin muhkea tapaus. Mutta niin oli vauva-agenttikin iso vauvana ja nyt on aika keskiverto tyyppi noin koonsa puolesta.

Varmaan moni voi yhtyä siihen, että toinen lapsi on helppo tapaus. Kenties se johtuu kuitenkin enemmän siitä, että vanhemmat uskaltavat luottaa omiin kokemuksiinsa ja vaistoonsa kuin siitä, että itse vauva olisi jotenkin erityisen helppo. Toki onhan vauvoissakin eroja. Vauva-agentti oli kovin tempperamenttinen ja malttamaton, ja on sitä muuten edelleenkin. Sellaista tasaista olemista ei juurikaan ole vaan kaikessa mennään ääripäästä toiseen. Pikkusisko tarkastelee tyytyväisenä maailmaa, hymyilee ja juttelee.

Vaan kukapa ei tyytyväisenä katseli kun oma idoli hääräilee leikkiensä parissa. Pikkusiskon hymy ulottuu molempiin korviin kun vauva-agentti on näkösällä ja voi sitä riemua jos kiireinen taapero ehtii jakaa huomiota pikkusiskolleen. Vauva-agentti on hyvä isoveli ja kohtelee pikkusiskoa hellin ottein. Joskus lelut viedään kädestä, mutta sitten tilalle tuodaan joku vähän huonompi lelu ja kaikki ovat taas tyytyväisiä.